MUSIIKKI

Musiikki

Pakanafestareiden Kalevasalissa kuullaan tänä vuonna useita bändejä ja artisteja.

Kalevasalin musiikki lauantaina 12.10.2024
RAUNI klo 14:30

RAUNI

RAUNI yhdistää musiikissaan suomalaisen mytologian ja psykedeelisen folkrockin.

Raunin musiikki kumpuaa muinaiskarjalaisesta maailmasta, jonka näkymättömien viestien tulkinta kannustaa ihmisiä elämään yksinkertaista elämää tässä ja nyt luontoa kunnioittaen, kertoo Raunin perustaja Matti Virolainen yhtyeen musiikillisesta sanomasta.

Raunin mystistä maailmaa Virolaisen kanssa on ollut luomassa fadotaiteilijana tunnetuksi tullut Kirsi Poutanen. Hän on antanut luomisvoimaisen äänensä Raunin käyttöön ja osallistunut myös kappaleiden sävellystyöhön. Poutanen tunnetaan Suomessa nimenomaan portugalilaisen fadon esittäjänä ja oli vuonna 2013 Etno Emma -ehdokkaana Amália Tribute -albumillaan. Poutanen tunnetaan myös runoilijana ja hän on näytellyt useissa musiikkiteatteriproduktioissa sekä teattereissa.

Virolaisen ja Poutasen lisäksi yhtyessä soittavat Olli Kari (haitari), Marko Holstein (kitarat), Mikko Yli-Knuuttila (basso) ja Petteri Korhonen (rummut).

Raunin kappaleiden nimet kertovat tarinaa menneestä ajasta, mystisestä toisesta ulottuvuudesta. Kappaleissa kuullaan niin kalevalaista loitsuperinnettä kuin Poutasen ja Virolaisen tekstejä. Rauni on julkaissut useita videoita Youtubessa ja ne ovat keränneet kymmeniätuhansia katselukertoja.

Kesäkuussa 2023 julkaistun esikoisalbumin nimi Rungoteera on muinaiskarjalaista perua ja tarkoittaa rukiin ja viljan jumalaa tai henkiolentoa. Rauni on parhaillaan äänittämässä toista albumiaan.

Myös yhtyeen nimellä, Raunilla on historiansa. Muinaistutkijat Martti Haaviosta Agricolaan miettivät, mistä tulee sana Rauni ja mitä se allegorioi. Oliko hän muinainen Ukko Ylisen härski hurjapäinen puoliso, joka olikin jossain tulkinnassa miehinen, vai pihlajapuun pyhä jumaluus? Monen suuntaista tutkimusta löytyy, Poutanen kertoo yhtyeen nimestä.

@raunimusic

RAUNI 

RAUNI combines Finnish mythology with psychedelic folk rock in their music. The music of Rauni stems from an ancient Karelian world, interpreting invisible messages that encourage people to live a simple life in the present, respecting nature, says Matti Virolainen, the founder of the band, about the band’s musical message.

Creating Rauni’s mystical world alongside Virolainen is Kirsi Poutanen, known as a fado artist. She has lent her creative voice to Rauni and has also participated in composing the songs. Poutanen is known in Finland particularly as a performer of Portuguese fado and was nominated for an Etno Emma award in 2013 with her album Amália Tribute. She is also recognized as a poet and has acted in several musical theater productions and plays.

In addition to Virolainen and Poutanen, the band consists of Olli Kari (accordion), Marko Holstein (guitars), Mikko Yli-Knuuttila (bass), and Petteri Korhonen (drums).

The names of Rauni’s songs tell stories of past times and mystical other dimensions. The songs feature both Kalevala incantation traditions as well as texts by Poutanen and Virolainen. Rauni has released several videos on YouTube, garnering tens of thousands of views.

Their debut album, released in June 2023, is titled Rungoteera, derived from ancient Karelian roots, meaning the god or spirit of rye and grain. Rauni is currently recording their second album.

The name of the band, Rauni, also has its history. Researchers like Martti Haavio and Agricola have pondered the origins and allegories of the name Rauni. Was she the ancient, unruly and bold wife of Ukko Ylinen, or in some interpretations, a masculine figure, or a sacred deity of the rowan tree? There is diverse research on the topic, Poutanen explains about the band’s name.

@raunimusic

UNSHINE klo 16:00

UNSHINE

Vuosituhannen alussa perustettu kotimainen druidimetalliyhtye UNSHINE julkaisi viidennen täyspitkänsä ’Karn of Burnings’ maaliskuussa 2024. Levy on lumoava posthumanistisiin metaforiin verhottu myyttirikas matka aikoihin ennen modernia ihmistä, jonka ääniraitana toimii yhtyeen jo aiemmilla levyillä tutuksi tullut pohjoismaisia folk-elementtejä sisältävä omalaatuinen druidimetalli.

UNSHINE-Yhtyeen musiikissa on tärkeimmällä sijalla ollut aina yhteys Pyhään Luontoon ja sen voimiin sekä menneisyyteen, muinaisten kelttien metsälehdoista esihistoriallisen Suomen unohdetuille hiisille.

Pakanafestareilla 2024 järjestettävä keikka on ainoalaatuinen tapahtuma, jossa yhtye soittaa albuminsa ’Karn of Burnings’ kokonaisuudessaan alusta loppuun saakka.

@unshineofficial

Noiduin klo 18:00

Noiduin

Noiduin on Porista kotoisin oleva dark folk -yhtye, joka saa inspiraationsa suomalaisesta mytologiasta ja kansanperinteestä, ja laulut perustuvatkin usein muinaisiin suomalaisiin loitsurunoihin. Suuri osa Noiduinin viehätystä ovat itse rakennetut perinnesoittimet, kuten jouhikko, kantele ja noitarummut, jotka yhdessä luovat mystisen tunnelman. 

@noiduin 

Noiduin

Noiduin is a dark folk band from Pori, drawing inspiration from Finnish mythology and folklore, with songs often based on ancient Finnish incantation poems. A significant part of Noiduin’s charm lies in their self-made traditional instruments, such as the jouhikko, kantele, and witch drums, which together create a mystical atmosphere.

@noiduin 

Kallomäki klo 20:30

Kallomäki

Kallomäki on ainutlaatuinen jouhikkometallia ja dark folkia yhdistelevä kokoonpano Riihimäeltä. Bändin sydämessä sykkii käsintehty sähköjouhikko, luoden arkaaista tunnelmaa heidän musiikkiinsa. Yhtye on lumonnut kuulijansa soundillaan ja näyttävillä live-esiintymisillään vuodesta 2018 asti.

Albumit: ”Roka Ukri (2018)”, tupla-albumi ”Uuden kuun aika I & II (2020)” ja “Huunpurema (2023)”.

Yhtye on esiintynyt Suomen lisäksi Irlannissa, Virossa, Liettuassa ja Saksassa. Pääosin Kallomäki tekee performanssityylisiä isoja keikkoja, mutta myös akustisia, herkempiä esiintymisiä.

@kallomaki

Kallomäki

Kallomäki is a band which combines jouhikko metal and dark folk with a unique way. The band is from Riihimäki city in Finland. At the heart of the band beats a handmade electric jouhikko string instrument which creates an archaic atmosphere to the music. The band has enchanted its listeners with its sound and with their dashing live performances from the year 2018 until now.

Kallomäki has released albums: Roka Ukri (2018), double album Uuden kuun aika I & II (2020) and Huunpurema (2023).

The band has performed in Finland, Ireland, Estonia, Lithuania and Germany. Kallomäki mainly does performance style big gigs but also acoustic more sensitive gigs. 

@kallomaki

Valkeat klo 22:00

Valkeat

Valkeat on bändi, jonka musiikin tyylilaji on uuden sukupolven folk metalli. Valkeat modernisoi kanteleen soittoa yhdistäen sitä sinfoniseen folk metalliin.

@valkeat_official

Valkeat

Valkeat music genre is a new generation folk metal. Valkeat modernizes the playing of the Finland’s national instrument kantele and combines it with symphonic folk metal.

@valkeat_official

Kalevasalin musiikki sunnuntaina 13.10.2024
Kajos klo 12:00

Kajos

Kajos on EMMA-palkitusta Tuuletar-yhtyeestä tunnetun laulaja-säveltäjä Sini Koskelaisen ja sellisti/laulaja-laulunkirjoittaja Susanna Syrjäläisen väkevä duo, jonka musiikki innoittuu myyttisistä suomalais-karjalaisista loitsuista. Kajoksen Laulan luontoni lujaksi -konsertti kutsuu Tulen väkeä, Naisen väkeä ja Tuonpuoleisen auttajia. Konsertissa lempeä liehitellään, luontoa nostatetaan ja kipuja hoivataan. Juurevat rytmit ja hypnoottiset äänimaisemat kuten tulilieskat, maan jylinä ja meren kuohunta luodaan laululla, sellolla, äänitehosteilla ja perkussiosoittimilla loopstationillä kerrostaen.

@kajosband

Nest klo 13:30

Nest

Kesyttämättömien korpimaiden salaisuudet. Kertomukset, joita vaeltajat tuovat mukanaan saapuessaan majapaikkoihinsa. Tarinat, joita puut ja eläimet itse saattaisivat kertoa, jos me puhuisimme heidän kieltänsä. Tämänkaltaisille asioille Nest pyrkii antamaan eloa tunnelmallisen akustisen musiikin ja äänimaisemoinnin keinoin. 

Nest:n musiikin perustava elementti on Suomen kansallissoitin – Kantele. Aslak Tolonen onkin itse rakentanut soittamansa kanteleet, kuten oli tapana ammoisina aikoina. Kanteleen kauniin äänen seuraksi liittyvät perkussiiviset elementit ja kokeellisempi äänimaisemien maalailu. Nämä yhdessä luovat mystisen kokonaisuuden, jonka tarkoitus on vangita kuulijan mielikuvitus, ja viedä hänet äänimatkalle, joka tuskin helposti unohtuu.

KÄRES klo 15:00

KÄRES

KÄRES on kahden muusikon (Kauppila,Tanninen) ja äänimaisemoija, miksaaja, liikkuja (Sysivesi) muodostama trio, joka saa inspiraation musiikkiinsa suomalaisista hulluuteen liittyvistä uskomuksista, runoista ja hulluksi tekemiseen sekä parantamiseen käytetyistä loitsuista. 

Materiaalin pohjana toimii lyömäsoittaja Kauppilan (Px3Kauppila) sooloalbumi Hirttäytynyt neito // The Hanged Maid, joka julkaistiin 17.5.2024/ EKZ Records. Musisoidessaan KÄRES luo Kauppilan sävellysten ympärille maagisen tunnelman hyödyntämällä monenkirjavaa soitinvalikoimaa puhaltimista eksoottisiin perkussioihin sekä samplereihin loopaten ja loitsuten. Esiintyessään he lähettävät taikakaluin ja sanan voimalla melankoliaa sekä hulluutta takaisin maille tuntemattomille ja nimen tietämättömille.

KÄRES

KÄRES is a TRIO of two musicians (Kauppila,Tanninen) and a soundscaper, mover (Sysivesi), which gets inspiration for their music from ancient Finnish spells and poems related to madness and melancholy. The material is based on percussionist Kauppila’s (Px3Kauppila) solo album Hirttäytynyt neito // The Hanged Maid, that was released on May 17, 2024/ EKZ Records.

When making music, KÄRES creates a magical atmosphere around Kauppila’s compositions by using a diverse selection of instruments, from winds to exotic percussion and samplers, looping and casting spells. When they perform, they use magical tools and the power of words to send melancholy and madness back to the unknown lands.

Musiikkiesitykset Pakanabaarissa la 12.10.2024
Routakurkku klo 15:30

Routakurkku? Hän on mystinen hahmo, joka löytyy yhtä helposti myrskyn silmästä kuin kesäillan kuutamosta. Hän on mies, jonka kurkusta kohoavat säkeet saavat jäisetkin järvet lohkeilemaan ja pakanalliset pihat sulamaan kevätauringon alla. Hänen laulunsa ovat yhtä aikaa niin voimakkaita, että metsän petoeläimetkin kyyristyvät kuuntelemaan, ja niin ovelia, että itse Hiisikin jää nuolemaan näppejään. 

Routakurkku käyttää loitsurunoista ja kansanlauluista koostuvassa kurkkulauluperformanssissaan itsetehtyjä soittimia, jotka täydentävät mystistä äänimaailmaa. 

Routakurkku esiintyy Pakanabaarissa lauantaina. Tervetuloa taianomaiseen tunnelmaan ja matkalle menneisyyteen, jossa sankarit, jumalat ja noidat vielä vaeltavat maan päällä.

Nest klo 17:00
Niina Annika klo 18:00

Laulaja-lauluntekijä Niina Annikan musiikissa soi luonto sekä herkkä tasapaino menneen ja nykyisyyden välillä.  Ikiaikaiset sävyt, artistin kiinnostus kansanperinnettä kohtaan sekä pop- ja blues sävyjen sekoittuminen musiikkiin tekevät esityksestä pysäyttävän elämyksen. Artistia kuunnellessa uppoutuu vaivattomasti luontomystiikan sekä loitsujen maailmaan, jossa nykyhetki synnyttää taian.

Lauluntekijän tarinat nousevat erityiseen asemaan, luoden kuulijalle kannateltua tilaa tunteille ja syvemmälle tutkiskelulle. Artistin valovoimaisuus ja persoonallinen tyyli tuovat raikkaan tuulahduksen indie-musiikin kentälle.

Korvenloitsu klo 19:45

Korvenloitsu esittää muinaisia loitsurunoja sekä muuta kansanrunoutta, vieden kuulijan mystiselle matkalle menneisyyteen. Sovituksissa kuuluu kansanmusiikki sekä nykyajan rytmit.

Ella Karjalainen: laulu, shamaanirumpu, munniharppu

Anu Kudjoi: laulu, shamaanirumpu